Markkinoinnin rooli organisaatiossa. Mikä markkinoinnissa on tärkeää? Tällä videolla kerron aiheesta enemmän. Markkinoinnin tulisi olla ydin-, ei tukitoiminto kaikenlaisissa yrityksissä. Liian usein markkinointia aletaan miettiä vasta valmiin tuotteen tai palvelun äärellä, vaikka markkinointiasioita olisi syytä miettiä jo alun ideointivaiheessa. On vaikea myydä tuotetta, jolle ei ole kysyntää tai se ei erotu vastaavista tuotteista millään tavalla. Differointi eli erilaistaminen tapahtuu parhaiten, kun tuotteen markkinointia ja myyntiä mietitään alusta alkaen. Joskus voi jopa käydä niin, ettei työstössä olevaa juttua kannatakaan toteuttaa, vaan ottaa kokonaan uusi idea kehittelyyn.
Olen kädet saveen -tekijä samalla, kun suunnittelen pidemmän aikavälin strategisia toimenpiteitä ja KPI-mittareita. Esimiesroolissa olen esimerkillä johtava, empaattinen ja kannustava, uskallan myös puuttua epäkohtiin ajoissa. Olen koko 20v. markkinointiurani aikana ehtinyt tehdä sekä työsuhteissa että yrittäjänä kaikenlaista. Olipa työssä sitten Excelin tehokäyttöä, projektinhallintaa, työtapojen kehittämistä, markkinoinnin ja myynnin tehostamista, johdon sparrausta, verkkoliiketoiminnan perustamista, visuaalisten ilmeiden ja digimarkkinoinnin toteutusta tai asiakasprofilointia, minulla on siitä näyttöjä. Tavoitteellinen myyntityökään ei ole minulle vierasta, olen usein hoitanut myös arjen kriisiviestintää ja selvittänyt erilaisia reklamaatiotilanteita.
Minut tunnetaan rohkeana, monitaitoisena ja ratkaisukeskeisenä tyyppinä, joka tarttuu sanoista tekoihin. Luovin laajasti työelämää kokeneena erilaisissa yhteisöissä ja uutta draivia saan valtakunnallisen markkinointialan ammattijärjestön puheenjohtajapestissä. Aika usein arjessa toimin tulkkina ammattikieltä ja lyhenteitä suoltavien osaajien ja selkokieltä kaipaavien asiakkaiden välillä. Nykyisin yksi suosituimmista yrityskoulutusaiheistani on digimarkkinointi, sillä pystyn havainnollistamaan käytännönläheisesti arkeen sovellettavaa digistrategiaa ja sekä työkaluja Facebook Suitesta, optimoinnista ja uutiskirjesoftista display-mainoksiin. Innostun helposti uusista teknisistä ratkaisuista ja sovelluksista, niinpä opettelen alati uutta myös vapaa-ajallani työn ohessa. Käytän näppärästi erilaisia laitteita, CRM/CMS-järjestelmiä ja mm. Googlen, Microsoftin sekä Adoben Creative Cloudin softia.
Olen kiinnostunut brändin, tuloksen ja työnantajamielikuvan pitkäjänteisestä kehittämisestä, mutten pelkää tarttua toistuviinkaan arjen rutiineihin. Nautin siitä, että saan haastaa itseäni työssä monella tapaa ja hyödyntää ongelmanratkaisutaitojani, oli tehtävä asia missä mittaluokassa tahansa.
Dataohjautuva markkinointi ja myynti ovat tätä päivää. Tällä videolla puhun siitä, mitä hyötyä siitä on ja mikä siinä on tärkeää. Enää ei tarvitse tehdä mutulla, sillä datamassat ovat valtavia ja sieltä löytyy faktaa, kunhan tietää, mitä kannattaa etsiä. Suora linkki videoon tässä.
Katso myös esittelyvideoni, jos haluat tutustua minuun lisää!
MKcollaboration eli kumppanuus MK:n kanssa. MarkkinointiKollektiivi on kumppani, jonka kanssa teen tiivistä yhteistyötä DigiMaMassa. Minulla on paljon muitakin yhteistyökuvioita, mutta täältä löytyy MK:n kanssa toteutettuja sisältöjäni. MKcollaboration -sivulta löydät kootusti sisältöjä, joita olen ideoinut ja toteuttanut. Pyrin aina saamaan tilaisuuksiin mukaan sellaisia puhujia, joilla on kulloisestakin aiheesta vahva kokemus.
Olen kirjoitellut MK:n Kipinävuoro-blogiin ja järjestänyt DigiMaMan edustajana verkossa useita erilaisia live-tapahtumia, julkaisuja ja podcasteja. Tässä muutamia esimerkkejä työni tuloksista.
Jos haluat tutustua muihin töihini, löydät lisää CV:stä ja portfoliostani.
MK EVENT: Oman osaamisen hinnoittelu ja myyminen
MK Aamukahviseura: Itsensä johtaminen ja energiaa arkeen
(Taneli Rantala, Lifted ja Johanna Juntunen, DigiMaMa)
Yrittäjätapahtuma Inspiration market Tampereella oli kokonaan minun organisoimani ja mukaan saatiin verkostoistani lukuisia yhteistyökumppaneita. Tein myös tapahtuman verkkosivut: www.inspirationmarket.site
Sivuilta voi tutusta tapahtumaan paremmin. Neuvottelin yhteistyökumppanit, tein verkkokaupan, toteutin kaikki käytännön järjestelyt ja juonsin tapahtuman.